sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulun keikkakuulumisia

Heinäveden joulukonsertti on nyt takana, samoin pitkä liuta muita esiintymisiä. Parhaimmillaan näitä on tänä jouluna ollut kolmea päivässä ja hyvin laidasta laitaan. Heinäveden konsertissa oli yleisöä 500 henkilöä, siellä esitettiin tilaisuuden aluksi tunnin mittainen revyyshow. Sokos Hotel Kimmelin joulushowt ovat olleet täyteen buukattuja, niitä on vielä kaksi jäljellä joten eikun vain katsomaan! Perinteisiä hahmoja ei tässä revyyssä ole, vaan puolen tunnin ohjelma kietoutuu "radiotoimituksen" ympärille.

Raisa & Ritva ovat taas keikkailleet tänä jouluna ja vauhti on ollut entisen veroista, ellei jopa railakkaampaakin. Tämä showhan on ollut ohjelmistossa jo vuodesta 2005 lähtien ja edelleen sitä tilataan.

Ohvanan Kulttuuritalon perinteinen joulukonsertti on myös takana, konsertteja on vielä tulossa, näistä suurin osa on yksityisiä. Yksi julkinenkin on vielä luvassa, Rantakylän kirkossa 16.12 klo 15. Siellä konsertoidaan Pekka Mustaniemen kanssa ja ohjelmassa on mm. Rossinin aarioita, perinteisiä joululauluja ja viihteellisempää ohjelmistoa (esim. Con te partiro joulusanoituksella).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti