sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Elokuvakiusaus Ohvanan Kulttuuritalolla

Elokuvien kerma samassa kiusauksessa!

Mukana musiikkia kymmenistä elokuvista, mm. Batman, Munkkiniemen kreivi, Saturday night fever, Moulin rouge sekä mm. kaikki James Bond elokuvien tunnusmusiikit!

Maria Sarkkinen - Jari Salokangas - Samuli Moilanen
special guest star Anneli Mahlamäki

Liput 20 e (sis. kahvituksen)

torstai 14. huhtikuuta 2016

Gianni Schicchi ooppera

Joensuun Konservatorion ja The LittleBigMusicin yhteistyöproduktio Gianni Schicchi ooppera oli eilen ensi-illassa. Vielä kaksi esitystä jäljellä! Esitykse on ohjannut, lavastanut ja puvustanut The LittleBigMusicin Jari Salokangas.


keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Minustako filmitähti? heinäkuussa 2015



Minustako filmitähti?
musiikkinäytelmä Ohvanan Kulttuuritalolla heinäkuussa 2016
käsikirjoitus ja ohjaus Sinikka Tossavainen
näyttämöllä Anneli Mahlamäki - Kaisa Ursinus - Samuli Moilanen - Jari Salokangas 
Suomifilmin kulta-ajasta kertova musiikkinäytelmä farssimaiseen tyyliin 
höystettynä suomalaisen elokuvamusiikin  parhaimmistolla!

www.littlebigmusic.net

torstai 31. joulukuuta 2015

Hyvää uutta vuotta!

Musiikkiteatteri The LittleBigMusic ja Ohvanan Kulttuuritalo toivottavat hyvää uutta vuotta! Tässä musiikillinen muistelo eilisestä uuden vuoden konsertista näyttelijä-laulaja Jari Salokankaan kanssa.




Vuosi 2016 tuo toimintaan taas runsaasti uutta, esimerkiksi kesällä 2016 esitetään "Minustako elokuvatähti?" Suomi elokuvaan perustuva musiikkinäytelmä, täysin tuoreeltaan Sinikka Tossavaisen kynästä peräisin. Jatketaan siis Laulavien sadepisaroiden viime kesänä viitoittamalla tiellä. Ohvanan Kulttuuritalon näyttämöllä on runsaasti täällä ennen näkemöttämiä taiteilijoita. Infoa seuraa piakkoin vuodenvaihteen jälkeen.

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Uuden vuoden konsertti!

 
 
Uuden vuoden vastaanottokonsertti
Ohvanan Kultturitalolla 30.12.2015 klo 18

esiintymässä 
............
näyttelijä-laulaja Jari Salokangas, 
sopraano Elina Risku, 
tenori Esa A. Luukkainen, 
tenori-pianisti Samuli Moilanen, 
percussionisti Velimatti Raatikainen, 
juontajana teatteriohjaaja Sinikka Tossavainen

ohjelmassa mm. viihde-, operetti-, ooppera-, musikaali ja elokuvasävelmiä sekä pianomusiikkia.
Tietenkin myös Straussin Tonava kaunoinen ja Tritsch Tratcsh polkka!

KONSERTISSA JULKISTETAAN MYÖS the littlebigmusicin KESÄN 2015 ESITYS ja
"Cin! Cin! Juhlan kunniaksi" samppanjalevy, 
jolle on koottu seitsemän eri samppanjan äänet..

Tervetuloa juhlistamaan uutta vuotta hilpeissä tunnelmissa!
 
Liput 25 e (sis. väliaikatarjoilun)
Ohvanan Kulttuuritalo
Ohvanantie 323 82200 HAMMASLAHTI 

perjantai 23. lokakuuta 2015

Joulupuuroa eetteriin hupailu!

The LittleBigMusicin jouluhupailu radion toimituksesta, joka yrittää tänäkin vuonna toteuttaa asiakkaittensa päättömiä toiveita. Vauhdikkaita ja näyttäviä musiikkinumeroita, ajankohtaisia sketsejä ja monologeja sekä yleistä jouluhömpötystä.

Käsikirjoitus & ohjaus Sinikka Tossavainen
Näyttämöllä Jari Salokangas, Sinikka Tossavainen, Samuli Moilanen
Musiikin sovitus ja taustanauhat Samuli Moilanen

Esityset Ohvanan Kulttuuritalolla marraskuussa 2015
to 19.11. - su 22.11. - to 26.11.2015
Esitykset alkavat klo 19, paitsi 22.11. klo 15

Liput 20 e (sis. väliaikatarjoilun)

Lipputilaukset
http://kauppa.littlebigmusic.net/
info@littlebigmusic.net
040 775 6515