lauantai 15. joulukuuta 2012

Joulukonsertti 16.12.2012

Tenori Samuli Moilasen ja pianisti Pekka Mustaniemen joulukonserttiin on tänä vuonna valittu pääasiassa niin sanottuja "Sacred arias" teoksia. Mukana on mm. Ave Maria sävellyksä: esimerkiksi Schubertin Ave Maria ja Bach/Gounodin Ave Maria sävellykset ovat mukana. Mukana on myös muutamia perinteisiä suomalaisia joululauluja. Näyttelijä Kaisa Ursinus lukee musiikin lomassa jouluisia tekstejä ja runoja.

Samuli Moilanen on ammatiltaan laulaja, pianisti ja esiintyvä taiteilija, jonka ohjelmisto on laaja.   Samuli tekee vuosittain n. 150 esiintymistä ja konserttia. Moilaselta on julkaistu kolme äänitettä, jotka sisältävät hänen konserttiohjelmistoaan. Uusin äänite on marraskuussa 2012 julkaistu Joulukonsertti levy, jota on saatavilla myös Rantakylän konsertista.

Pekka Mustaniemi, diplomihuilisti, on opiskellut Sibelius-Akatemiassa huilun- ja pianonsoittoa. Pekka on monipuolinen muusikko, joka on toiminut monipuolisesti huilistina, pianistina, cembalistina ja orkesterinjohtajana. Orkesterikokemusta hänelle on kertynyt Joensuun ja Mikkelin kaupunginorkestereista sekä Suomen kansallisoopperan orkesterista. Mustaniemi toimii tällä hetkellä Joensuun konservatorion huilunsoiton lehtorina.

Kaisa Ursinus Kaisa Ursinus on tehnyt nelikymmenvuotisen uran näyttelijänä. Hän jäi syksyllä  2011 eläkkeelle Joensuun Kaupunginteatterista, jossa hän on ollut kinnitettynä 80-luvun alusta lähtien. Kaisan viimeisimpiin roolitöihin ovat kuuluneet pääroolit mm. Puhdistus näytelmässä sekä suositussa Akkapakka näytelmässä. Televisiotöistä viimeisimpänä ovat olleet roolit Karjalan kunnailla ja Iloinen talo tv-sarjoissa.


Taiteilijat ovat konsertoineet ahkerasti tänäkin vuonna, suurin osa esiintymisistä on ollut yksityisiä konsertteja. Rantakylän kirkossa 16.12. klo 15 pidettävä konsertti on toinen joulun ajan julkisista konserteista. Toinen The LittleBigMusicin tämän joulun julkisista konserteista  pidettiin Heinävedellä marraskuussa ja se keräsi yleisöä 500 henkilön verran. Rantakylän konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa taiteilijoiden toiminnan tukemiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti