tiistai 1. heinäkuuta 2014

Lemmenjuomaa Ohvanan uudessa Huoneteatterissa

Oopperaa ilman tukivaroja Ohvanan uudessa Huoneteatterissa

The LittleBigMusic tuottaa Gaetano Donizettin säveltämän Lemmenjuoma
oopperan Ohvanan Kulttuuritalolle Joensuuhun. Ensi-ilta on 14.7. ja
esityksiä pidetään heinäkuun aikana kahdeksan. Lemmenjuoma ooppera
(L´elisir d´amore) on ollut oopperatalojen vakio-ohjelmistoa jo 1800-luvun
alusta lähtien. Esitys on siinäkin mielessä erikoinen, että siinä
julkistetaan oopperan uusi suomennos. Kyseessä on esityksen ohjaavan Jari
Salokankaan The LittleBigMusicille tilaustyönä alkuperäistekstistä tekemä 
käännös.

Vierailevana taiteilijana Helsingistä Jonna Imeläinen, joka on tuttu
joensuulaisyleisölle mm. taannoisesta Sound of Music musikaalista. Muissa
rooleissä ovat The LittleBigMusicin vakiokasvot Esa A. Luukkainen ja
Samuli Moilanen. Orkesterina toimivat pianisti Pekka Mustaniemi ja
huilisti Heidi Riikonen. Mustaniemi on myös tehnyt oopperan
orkesteriosuuksista Ohvanan
esityksen  kamarimusiikkiversiot.

Lemmenjuoma ooppera on ensimmäinen Ohvanan Kulttuuritalon huoneteatterissa
järjestettävä teatteriesitys. Esityksiä Kulttuuritalolla on järjestetty
tiuhaan jo parin vuoden ajan, mutta kesäkuussa 2014 Ohvanan sali on
mukautettu teatterikäyttöön ja tilasta löytyvät mm. valokalusto sekä
esiintymislava. Jatkoa seuraa heti elokuussa Tahdon! Tahdon! musikaalin
myötä. Syyskuussa ensi-iltansa Ohvanan Huoneteatterissa saa Anna-Liisa
Alangon "Tuulinen tie" runonäytelmä.

Lemmenjuoma ooppera jatkaa The LittleBigMusicin alkuperäistä 
toimintaperiaatetta; kulttuurilla voi elää ja sitä voi tuottaa ilman
julkisia avustuksia ja tukirahoja. Kuluva vuosi on ohjelma- ja
konserttitoimisto The LittleBigMusicin 14. toimintavuosi. Yritys tuottaa
esityksiä myös Suomen ulkopuolella. Suurin osa esityksistä on
tilausnäytäntöjä. Yleisöä kertyy vuosittain keskimäärin 10 000 - 19 000
riippuen esitysten määrästä joita vuosittan pidetään 60 - 80.  

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

torstai 24. huhtikuuta 2014

Mighty Monkey näytteitä



2. Mighty Monkey
3. A big lie
4. Look now
5. Jazz
6. What do you say!
7. Makin´ whoopie
8. Voices
9. The end
10. Ocean

sävellykset
4., 5., 6., 8., 9., 10. Marius Moilanen
3. Pete Airaksinen
7. Gus Kahn, Walter Donaldson
1., 2., 3., 4., 5., 6., 8., 9., 10. S.M. (laulumelodiat, raidat 1. ja 2. kokonaan)

muusikot
voc, pianot, koskettimet Samuli Moilanen
kitarat Marius Moilanen
rummut Iivo Aatunen
paitsi raita 3. kaikki instrumentit Pete Airaksinen

Kuvat Appolyte Hirnoux

Äänitetty Ohvanan Kulttuuritalolla huhtikuussa 2014 (paitsi raita 2.)

tuotanto the LittleBigMusic (www.littlebigmusic.net)

myynti
http://kauppa.littlebigmusic.net

torstai 10. huhtikuuta 2014

Apollo palkinto

Kulttuuriyhdistys Apollo ry:n palkinnon on tänä vuonna saanut The LittleBigMusicin produktioissakin ahkerasti vaikuttaneet työryhmä ohjaaja Jari Salokangas & tuottaja Pekka Mustaniemi. Kyseessä on todellinen kulttuuriteko Melartinin Aino oopperan toteutuksesta Joensuussa keväällä 2014. Lisää aiheesta täältä http://apollot.blogspot.fi/

Mustaniemi ja Salokangas jatkavat työskentelyään seuraavaksi Lemmenjuoma oopperan parissa, joka nähdään heinäkuussa 2014 Ohvanan Kulttuuritalolla Joensuussa.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

perjantai 20. joulukuuta 2013

LittleBigMusicin vuosi 2013

La-Lai-la päättää The LittleBigMusicin vuoden

Ohjelma- ja konserttitoimiston vuosi päättyi tiistaina 17.12. La-Lai-la musiikkinäytelmän esitykseen Teatteri Sataman salissa. Anneli Kannon kirjoittama ja Sinikka Tossavaisen ohjaama syksyllä 2013 Joensuussa esitetty musiikkinäytelmä on siirtynyt kiertueohjelmistoon ja esitettiin näin vielä kerran julkisesti. Lailan roolissa oli Maria Sarkkinen ja useissa miesrooleissa Jari Salokangas.

The LittleBigMusicin vuoteen on mahtunut mm. vierailuesitys Göteborgissa, jossa pidettiin revyytyylinen esitys suomeen liittyvistä ajankohtaisista aiheista, esiintyjinä olivat Jari Salokangas ja Samuli Moilanen, käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastasi Sinikka Tossavainen. Moilanen piti myös kirkkokonsertin Göteborgin Marian kirkossa. Konsertissa esitettiin mm. suomalaista, italialaista ja saksalaista laulu- ja pianomusiikkia. Tilaisuudessa julkaistiin myös Samulin uusi "Konsertti" niminen äänite. Esitykset saivat paikallisessa lehdistössä kiittävät arviot ja vierailuesitystä tulevalle vuodelle on alettu jo valmistella.

Alkuvuonna toteutettiin Kontiolahden kunnan tilaama Saaren Sanna monologiesitys, jonka esiintyjinä olivat Maria Sarkkinen ja Samuli Moilanen. Esitys herätti henkiin muistoja Kontiolahdella vaikuttaneesta henkilöstä jonka monet palautteesta päätellen vieläkin muistavat. The LittleBigMusicin toimipaikassa Ohvanan Kulttuuritalolla on myös ollut vilskettä, mm. Ohvanassa järjestetty Italialainen ilta on ollut suosittu ja kaikki kolme järjestettyä esitystä olivat loppuunmyytyjä. Ohvana on myös koko ajan suositumpi vierailupaikka esiintyjille, tänä vuonna
vierailemassa ovat käyneet mm. Anna-Liisa Alanko, Esa A. Luukkainen, Arto Tarkkonen ja Timoi Munne.

The LittleBigMusicin joulun ohjelmistossa oli Johann Sebastian Bachin musiikkiin perustuva konsertti, jossa esitettiin mm. vaativuutensa vuoksi harvoin kuultuja tenoriaarioita. Mukana olivat Pekka Mustaniemi, Janne Piipponen ja Samuli Moilanen. Tuleva vuosi 2014 tuo tullessaan kokonaisen oopperan, konsertteja ja musikaalikauden. Myös suositut show- ja revyynäytännöt jatkuvat tilausohjelmistossa. Vuosi 2013 on ollut The LittleBigMusicin 13. toimintavuosi.

torstai 5. joulukuuta 2013

J. S. Bach konsertti 11.12.2013

Johann Sebastian Bach KONSERTTI
Pekka Mustaniemi, huilu
Janne Piipponen, urut
Samuli Moilanen, tenori

Tuupovaaran kirkossa
ke 11.12.2013 klo 18
ohjelma 10 e

järjestävät PM Tuotanto ja The LittleBigMusic

Ohjelmassa on J. S. Bachin instrumentaalimusiikkia sekä tenoriaarioita, kantaatteja ja lauluja.