maanantai 7. joulukuuta 2009
Anna-Liisan Alangon runoilta Ohvanassa
Ohvanan kulttuuritalolla oli torstaina 3.12. Anna-Liisa Alangon ja Arto Tarkkosen runoilta. Kyseessä on Joensuun Kaupunginteatterillakin nähty kiertue-esitys. Yleisöä oli n. 60 henkilöä. Esityksen jälkeen lauloimme Arton ja hänen haitarinsa kanssa jouluisia lauluja kahvittelun taustalla.
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Joululevyn julkistustilaisuus
Karjalan Heili -lehdessä oli Aimo Salosen kirjoittama juttu The LittleBigMusicin uudesta joululevystä. Juttu löytyy täältä http://www.karjalanheili.fi/?port=Etusivu&id=5737034
tiistai 24. marraskuuta 2009
Idiotia
Ohjaaja Hanna Kirjavainen kirjoittaa blogia, aiheena mm. Ohvanassakin esitetty Idiotia. Tässäpä linkki teksteihin: http://www.hannakirjavainen.purnukka.net/blog.php
perjantai 20. marraskuuta 2009
Ohvanan joulunavajaiset
Ohvanan kulttuuritalolla oli joulunavajaiset 15.11. Tapahtumassa oli ohjelmatoimisto The LittleBigMusicin uuden joululevyn julkistuskonsertti, taidenäyttelyn avajaiset ja Jouluseikkailun lavasteisiin tutustuminen. Yleisöä oli paikalla reilusti yli 100 henkeä.
Joululevystä:
Olemme julkaisseet uuden uutukaisen joululevyn, "The LittleBigMusicin Joulukortti". Mukana on perinteisiä joululauluja, jotka ovat muotoutuneet joulukonserttiemme vakioiksi, sekä uutta Juha Suihkon ja Samuli Moilasen käsialaa olevia lauluja.
Laulut ovat tunnelmallisen lempeällä tavalla esitettyjä ja uskomme, että olemme saaneet taltioitua sille joulukonserttiemme tunnelman. Esiintyjinä levyllä ovat Juhan ja Samulin lisäksi ohjelmatoimiston pitkäaikaiset taiteilijat Laura Eriksson ja Taru Ratilainen.
Joululevy aloittaa myös ohjelmatoimisto The LittleBigMusicin tulevan juhlavuoden.Vuonna 2010 toimistollamme on nimittäin kymmenvuotis-synttärit. Kaikki lähti käyntiin vuonna 2000 pidetyistä joulukonserteista. Tästä syystä on myös luontevaa aloittaa juhlakautemme tällä uniikilla joululevyllä.
"The LittleBigMusicin Joulukortin" voi antaa vaikka joululahjaksi ystävälle!
Levyjä voi tiedustella minulta ja muilta The LittleBigMusicin ihmisiltä!
Kuuntele näytekappale:
http://www.littlebigmusic.net/yotonyo.mp3
Yötön yö - san Juha Suihko, säv Samuli Moilanen
laulu Laura Eriksson, Taru Ratilainen, Juha Suihko, Samuli Moilanen (myös piano)

http://www.littlebigmusic.net/
Yötön yö - san Juha Suihko, säv Samuli Moilanen
laulu Laura Eriksson, Taru Ratilainen, Juha Suihko, Samuli Moilanen (myös piano)
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Idiotia Ohvanassa
Rospuuttoryhmän Idiotia esitys Ohvanassa on nyt takanapäin. Katsojia oli n. 70 henkilöä ja esitys oli hieno. Antoi todella ajattelemisen aihetta ja aion mennä katsomaan esityksen toistamiseen. Antoi sen verran ajattelemisen aihetta.
Ohvanan Idiotia esityksestä oli lehtijuttu Helsingin Sanomissa 8.11. Jutun voi käydä lukemassa täältä http://www.hs.fi/haku/?kaikkiSanat=ohvana. Tosin näyttää olevan maksullinen palvelu.
Ohvanan Idiotia esityksestä oli lehtijuttu Helsingin Sanomissa 8.11. Jutun voi käydä lukemassa täältä http://www.hs.fi/haku/?kaikkiSanat=ohvana. Tosin näyttää olevan maksullinen palvelu.
tiistai 3. marraskuuta 2009
Tapahtumia
Huomenna on Ohvanan kulttuuritalolla Rospuutto ryhmän Idiotia teatteriesitys. Etukäteisvarauksia on jo 70, joten hyvältä näyttää! Esitystä on kovasti kehuttu. Mukava päästä katsomaan sitä!
Raisa ja Ritva esiintyvät lauantaina Hotelli Kimmelin Riverside ravintolassa. Luvassa on siis vielä kerran lähes kolmetuntinen showspektaakkeli. Varauksia otetaan vastaan osoitteeseen info@littlebigmusic.net

lauantai 24. lokakuuta 2009
City lehti Raisa ja Ritva

Uusimmassa City lehden numerossa oli yllättäen Raisa ja Ritva SHOW valittu kaupungin parhaaksi showksi. Laura soitti ja sanoi, että hankippa lehi käsiisi. Hauska yllätys! Tulossa on muuten vielä kerran Raisan ja Ritvan synttärishow Sokos Hotel Kimmelin Riverside ravintolaan. Marraskuun alusta on kyse.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)